15.6.2014
Toukokuun sarjakuvahaasteesta tuli negatiivista palautetta Photoshopmaisuudesta. Mutta kun tuo edustaa juuri sitä jälkeä jota haluan vastedeskin saada aikaiseksi. Tuo juuri on se minun tyylini. Juuri noin haluan Naavametsäläisetkin värittää. Tunsin aikamoista epätietoisuutta ja neuvottomuutta tuon palautteen takia. Pitääkö vain tylsästi läntätä yhtä väriä jokaista värialuetta kohti ja jättää tekstuurikikkailut ja muut pyrkimykset realismiin?
Kesäkuun haasteen aiheena on "Palovamma". Luotin taas kerran kykyyni saada helposti ideoita rappuja siivotessani, eikä tarvinnut pettyä. Keksin idean heti maanantaiaamuna. Tein äsken pikaluonnoksen. Näppärä idea mielestäni, vaikka yhdisteleekin Elät vain kahdesti -Bondia ja Schwarzenegger-pätkää "True Lies" (jälkimmäistä en ole edes nähnyt). Haasteena tulee olemaan realistinen piirtäminen. Sellaista en ole koskaan tehnyt. Tutkiskelen erinäisiä realistisesti piirrettyjä ranskalaisia sarjakuvia, agentti- ja poliisisarjiksia, draamasarjiksia ja sen sellaisia (latasin Pirate Bay -torrenteista älyttömät määrät BD:tä). Saa nähdä paljonko näistä heruu referenssiapua.
16.6.2014
Leopardinainen saapui postissa. Lähetetty Porvoosta 13. päivä eli viime perjantaina. Mahtui oviluukusta, eli saapumisilmoitusta ei tarvittu. Okei, sitten voin syyttää Postia vain yhden sarjisalbumin hukkaamisesta ja yhden saapumisilmoituksen unohtamisesta. Mutta mitä nyt teen tuplakappaleella viimeisintä P&F-albumia? Life ain't fair.
19.6.2014
Kallio on minulle väärä asuinpaikka. Ihmisten näkeminen vain tympii minua. Kaikki ovat rumia, alkkiksia, juntteja, surkeita. Mielessäni pyörivät kaikki menneen elämäni epäonnistumiset ja nykyinen jamani johon nämä ovat johtaneet, ja minut valtaa jatkuva alakulo ja vitutus. Jatkuvat rahahuolet vetävät mielen vielä pahemmin alaspäin. Missään ei edes ole mitään Ilmalanmetsän kaltaista luontoaluetta, jonne voisin vetäytyä yksinäisyyteen puiden, ruohon, kallioiden ja linnunliverryksen keskelle virkistäytymään.
Kunpa jossain olisi toinen maailma, jossa ihminen saisi elää arvokkaan elämän.
Palovammasarjikseni on nyt valmis ja Kvaakissa. Enpä tiedä... en pystynyt saamaan aikaiseksi niin realistista jälkeä kuin olisin halunnut. Ykkösruudun lattialaattoja lukuunottamatta en myöskään kikkaillut värityksessä, vaan tein niin tylsää jälkeä kuin mahdollista. Siitä seurasi, etten saa lopputuloksesta samaa taiteellista tyydytystä kuin lastenlaulusarjiksesta. Jos jotain positiivista, niin ensi kertaa elämässäni nöyrryin ja käytin apuviivoja tekstaamisessa. Niin paljon oli kunnianhimoa. Saipahan tekstausjälkeni sen viimeisen ammattimaisen silauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti