Posti toi minulle brittien Amazonista tilaamani Didier Comés'n albumin "Le dieu vivant", pääosassa partasuinen soturi Ergün vaeltaja, joka saapuu kaukaiselle planeetalle ja kokee ihmeellisiä seikkailuja. Amazonissa oli vain yksi kappale myynnissä. Hyväkuntoinen kirjastokappale, kovilla kansilla. Neljä pientä leimaa ja muovitetut kannet eivät haittaa. Tämä Comés'n ensimmäinen julkaistu sarjakuva-albumi oli piirretty vuosina 1970-71, mutta päivänvalon se näki vasta 1973 Pilote-lehdessä. Albumina se julkaistiin 1974. Toinen Ergün-tarina "Le Maître des ténèbres" sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1980.
Tilasin albumin, koska Pumpsis-lehdessä P.A. Manninen "kehui" sitä melkoiseksi kalkkunaklassikoksi. Onhan se, tosin myös sen verran vaikuttavaa jälkeä, että joitakin ruutuja jää ihailemaan. Kaikki korniudet ovat kuitenkin mukana kuten Manninen lupasi: "monet planeetat olen minäkin nähnyt, mutta en aikaisemmin sellaista sädepistoolia, josta laukaistaessa lentää hylsy. Myös jättiläismäisen etanan kanssa käytävä kaksintaistelu on sangen omaperäinen idea, joskin se ei tietenkään actionin nopeudessa vedä vertoja useimmille muille hirviövaihtoehdoille. Vastaavia uskomattomuuksia on koko albumi tulvillaan. Varsin muistettava on myös se kokosivun psykedeelinen kuva, jossa esitetään alastonta naista useista kuvakulmista - ja joka näyttää yhtä eroottiselta kuin kauramuropakkauksen kylki. Albumin loppuratkaisua on viisainta olla paljastamatta." Albumi ruotsinnettiin 1980 nimellä "Den levande guden" - juuri se painos oli Mannisen hallussa. Vähistä ranskankielentaidoistani huolimatta alkuperäiskieli on silti parempi. Jonkin verran ymmärrän ihan lukemalla, sanakirjan avulla ehkä lisää. Kiva saada tuo mieltäni 22 vuotta vaivannut teos haltuuni. Mitään mustan ylivoimaa ei piirrosjälki ole, vaan se on toteutettu ihan perinteisellä viivapiirrosgrafiikalla. Comés keksi nuo tehokeinonsa vasta myöhemmin. Värityksessä sen sijaan hallitsevat punaisen, oranssin, pinkin, lilan ja myrkynvihreän sävyt, mikä tekee albumista vahvasti aikansa lapsen.
Viimeinen varsinainen kiertelypäivä vei minut ensin Itäkeskuksen jossain määrin tuttuun divariin, josta ostin Frank Herbertin "Dyynin" osat 1 ja 2 ("Muad'dib"), Veikko Huovisen "Rasvamaksan" sekä Jack Hopkinsin scifi-romaanit "Satellite Night Special" ja "Satellite Night Fever". Viimeksimainitun kirjan nimelle virnistin jo Antikvariaatti Sangissa, mutta nyt kun toisen kerran näin kirjan ja vielä sen edellisosankin, päätin ostaa. Amazonissa luin pari kehua tuosta SNF:sta. Ei hassummalta vaikuta. Ykkösosa on muuten nimeltään "Satellite Night News".
Kontulan ostosaukion divarissa - tuttu paikka sekin - bongasin Bretécherin "Turha joukko 2:sen" ja kolme Asterixia. Myyrmannin antikvariaatista vielä Harri Pystysen "Anteeksi, etsin ihmistä" ja MacLeanin "Kotkat kuuntelevat". Pystysen tuotanto on minulle tuttu enimmäkseen vain sanomalehti- ja kirjanäytteinä, yhtä albumia selailin turkulaisessa kirjastossa 1994.
Kuuntelen YLE Areenalta Tapani Ripatin juontamaa Jokamiehen listaa kesältä 1985 - tuon ohjelman kuuntelin jo silloin ja poimin biisejä ja Tapsan spiikkejä kasetille. Nyt saa yksi nuoruusmuisto verestyksen. Kahdeksankymmentäluvulla melkein kasvoin Ripatin ääntä kuunnellen. Ei haittaa, että ko. listaohjelman biiseistä puolet ovat Dingoa ja Eveä - hyviä nimiä kumpikin ja levyt ovat hyllyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti