22.11.2009
Syy siihen miksi viime vuoden tammikuussa masennuin, oli se, etten tuntenut saavuttaneeni elämässäni yhtään mitään. Kämppäni oli äitini hankkima, huonekalut olivat vanhempieni varastossa ollutta ylijäämäkamaa, työpaikat ja koulutukset ovat menneet poskelleen ja nyt joudun tyytymään vaatimattomaan junasiivoojan työhön. Sarjakuvaharrastukseni ei ole johtanut mihinkään. Olen kuitenkin jo 35, tässä iässä pitäisi olla jo jotain saavutettuna.
En minä täältä muuta minnekään. Rapuihmiset juurtuvat niin hyvin sinne missä asuvat. Olen asunut Kauniaisissa kolmessa osoitteessa (lisäksi yksi omakotitalo, jossa isäpuoli tyttärineen asuivat kun äitini tapasi heidät - olin siellä aika paljon ennen kuin muutimme kaikki yhteiseen rivitalonpätkään), sitten Mäkkylän asunto jossa olin jonkin aikaa äidin ja isäpuolen vaivana ennen kuin 22-vuotiaana lensin pesästä. Mäkkylässä asumisen lomassa opiskelin Porvoossa ja Karjaalla sekä hoidin siviilipalveluksen Taalintehtaalla (olin siivooja ja kerrosapulainen sairaalassa). Siinä on minulle muuttokiintiötä yllin kyllin. Ei enää sellaista.
15.12.2009
Meidän talon remontin luvattiin olevan valmis tämän kuun alussa. Pahin onkin jo ohi, mutta vieläkin ne poraavat jotain jossain. Viikko-pari sitten oli lyhyt jakso, jolloin kymmeneltä aamulla alkoi helvetillinen poraaminen. Koko talo tärisi. Pelkäsin, että kohta ne kuulalla moukaroivat koko talon matalaksi, tai että talo muuten vain romahtaa. Minulla oli vielä yövuoroja ja vapaita. En voinut mennä nukkumaan yövuoron jälkeen, koska tiesin, että muutaman tunnin kuluttua poran ääni saa minut pomppaamaan metrin verran ylös sängystäni. Pakko valvoa, ja sitten kun poraus alkaa, äkkiä häipyä ulos ja lähteä kaupungille. Palata kotiin muutamaa tuntia myöhemmin ja sitten kahdelta nukkumaan. Herätä seitsemältä ja laittaa ruokaa sekä iltateetä. Sitten on virkeä seuraavana yönä. Parempi oikeastaan niin, pystyy paremmin palauttamaan unirytmin normaaliksi kun yövuorot loppuvat.
16.12.2009
Äh, tänään on taas iltavuoro kolmesta yhteentoista, ja talossa on vesikatko yhdeksästä kahteen. Mietin eilen töissä, että laitan valmiiksi vettä kattilaan ja vedenkeittimeen että saan sitten laitettua ruokaa ja teetä, mutta olin jo unohtanut asian palattuani töistä. Pakko häipyä kaupungille ja syödä siellä jotain. Sitäpaitsi täällä porataan taas aivan helkkaristi.
Saisivat vihdoinkin korjata talon yhteisen saunan, joka on ollut varmaan jo vuoden käyttökiellossa putkivian takia. Ei sitä tosin käytä kuin kuusi taloutta minä mukaan lukien, joten se syönee vuokranantajan korjauskiinnostusta. Silti pitää maksaa joka kuu seitsemän euron saunamaksu. Rrrrrr.
29.12.2009
Näin äsken aika kivan unen. Alkuosa on aika hämärä, mutta sen verran muistan, että isäpuoli ja minä olimme samassa bussissa, ja isäpuoli itki jollekulle etten koskaan kerro mitään itsestäni. Bussissa, muiden ihmisten kuullen! Teki mieli huutaa, että mikset sitten kysy, mutta en halunnut siinä tilanteessa lisätä vettä myllyyn.
Myöhemmin isäpuoli tuli kotiini tuomaan jotain tavaroita minulle lahjaksi sekä ilmoittamaan, että lähdemme erään sukulaisen kanssa yhteen ravintolaan syömään ja juhlimaan tämän sukulaisen synttäreitä. Sukulainen oli mukana. He lähtivät ulos, minä jäin etsimään vielä parempia vaatteita päällepantavaksi. Vaikea tehtävä, koska kaikki hienommat vaatteeni olivat pyykissä. Lopulta sain jalkaani toiset suorat housut ja ylleni tutun villapaidan. Muut istuivat jo alhaalla kadulla autossa, ja jotenkin aavistin, etteivät he minua odota. Kun olin ulkona, auto oli jo lähtenyt. Ymmärsin ettei ravintolakutsu ollut tarkoitettukaan minulle. Väärinkäsitys.
Kävelin takaisin kotiini - kiva pikku omakotitalo, jonka olin itse sisustanut mieleisekseni - ja sinne ilmestyivät kuin tyhjästä ensin isäpuoleni nuorempi tytär, joka tutustui paikkoihin, ja sitten äiti. Kun istuimme äidin kanssa sängyn päällä, sinne hyppäsi oma kissani, jonka olin vasta saanut. Kissa piiloutui itsensä kokoisen täkin alle ja alkoi leikkiä mittarimatoa. Liikehti täsmälleen samalla tavalla.
Takavuosina piirsin lyijykynällä sarjakuva-albumia, johon kokosin näkemiäni unia, linkittäen niitä jonkinlaisella kehysjutulla. Se albumi jäi kesken, kuten niin monet muutkin sarjakuvani tuohon aikaan. Ne unet olivat vauhdikkaita, seikkailuhenkisiä ja elokuvamaisia. Moneen vuoteen en ole muistanut yhtään näkemääni unta, mutta nyt sattui tuo yksi jäämään muistiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti